Ajoharjoittelusäännöt moottoriradalla

Opettele etukäteen oheiset säännöt, jotta itse tapahtuma sujuisi jouhevasti ja ilman väärinkäsityksiä.

1. Ajoharjoitteluryhmät

Ahvenistolla ajetaan radalla pääsääntöisesti kahdessa ryhmässä: nopeassa ja hitaassa. Ajovuorot ovat 20 minuutin pituisia.

2. Ajajakokous

Ajajakokous pidetään ennen ajoharjoittelun alkua. Ajajakokouksessa kerrataan ajoharjoittelun säännöt sekä annetaan tarvittaessa kyseistä ajoharjoittelua koskevia tarkempia ohjeita. Kokous on pakollinen KAIKILLE ajoharjoitteluun osallistuville. Olethan paikalla ajoissa etkä viivästytä myöhästymiselläsi koko ratapäivän aloitusta. Myöhässä saapuneille järjestetään ajajakokous aikataulun salliessa, eikä myöhästyneet pääse radalle ajamaan ennen kuin heille on pidetty ajajakokous.

3. Kalusto

Radalla saavat ajaa kilvelliset, liikennevakuutetut moottoripyörät. Nopeassa ryhmässä saavat ajaa myös kilvettömät, liikennevakuutetut moottoripyörät. Liikennevakuutuksen voimassaolo on tarvittaessa pystyttävätodistamaan. Tulemme tarkastamaan todistukset liikennevakuutuksen voimassaolosta kaikista rekisteröimättömistä pyöristä.

4. Muita ajoharjoitteluryhmien sääntöjä

Kilpaileminen ja kilpailuun tähtäävä harjoittelu on kiellettyä kaikissa ryhmissä. Ajanottolaitteiden käyttö on sallittua.

5. Ajovarusteet

Ajajan oman turvallisuuden vuoksi radalla saa ajaa vain moottoripyöräilyyn tarkoitetuissa varusteissa. Varusteisiin kuuluvat mp-takki, mp-housut, mp-hanskat, ajosaappaat ja mp-käyttöön tarkoitettu kypärä. Suosittelemme nahkapuvun käyttöä, mutta radalla saa ajaa myös moottoripyöräilyyn tarkoitetuissa tekstiilivarusteissa. Lisäksi suosittelemme kunnollisen selkäsuojan käyttöä. Radalle ei siis pääse farkuissa, lenkkareissa tai muuten puutteellisissa varusteissa.

6. Moottoripyörän tarkistus ennen radalle lähtöä

Moottoripyörän tekniikan on oltava moitteettomassa kunnossa. Peilit ja muut sirpaloituvat, lasiset osat on teipattava tai poistettava ennen radalle menoa. Tällä pyritään estämään osien sirpaloituminen pitkin rataa mahdollisessa kaatumisessa. Muovisia lamppuja, vilkkuja ym. ei tarvitse teipata. Tarkista itse ettei pyöräsi vuoda öljyä tai muuta nestettä. Varmista polttoaineen riittävyys. Radalle ei pääse bensavalon palaessa tai hanan olessa varatankilla.

Ajoharjoittelun järjestäjillä on oikeus ja velvollisuus puuttua havaittuihin puutteisiin ja estää pyörän pääsy radalle.

7. Radalla ajaminen

Radalla ajetaan vain yhteen suuntaan ja radalle mennään sekä sieltä poistutaan vain siihen tarkoitetusta ja siihen merkitystä paikasta. Vaikka radalle mennään vain porttivahdin luvalla, muista radalle ajaessasi aina tarkistaa, että et aja kenenkään eteen.

Radalle menijä on aina väistämisvelvollinen.

Aja ensimmäiset kaksi kierrosta varovasti ja anna pyöräsi renkaille aikaa lämmetä käyttölämpötilaansa. Samalla havaitset radalla mahdollisesti olevat esteet: hiekkaa, öljyä tms ajoissa. Mikäli pyörääsi tulee vika ja joudut pysäyttämään radan varteen, nosta kätesi merkiksi muille. Jos joudut jättämään pyöräsi radan varteen, siirrä se sellaiseen kohtaan radan reunaa, että siitä ei koidu vaaraa muille. Älä myöskään jätä pyörääsi kaarteen ulkoreunaan kohtaan, johon joku voisi kaaduttuaan liukua.

Jos havaitset pyöräsi käytöksessä jotain outoa, hiljennä heti vauhtia ja aja varikolle tarkistamaan asia. Tämä saattaa säästää sinut kohtalokkailtakin seurauksilta.

Mikäli epäilet, että pyörästäsi on valunut öljyä tai muuta vastaavaa radalle, olet velvollinen ilmoittamaan siitä ratahenkilökunnalle tai jos he eivät ole paikalla, niin toisille ajajille.

Takapyörällä ajaminen ja muu temppuilu, sekä rata-ajoon sopimaton käyttäytyminen on ehdottomasti kiellettyä. Mikäli havaitset vaaratilanteen (kaatumisen, radalla öljyä, moottoripyörän osia tms.), aja varikolle ja ilmoita asiasta porttivahdille. Radalle ei saa pysähtyä missään tilanteessa, muutoin kuin vakavan onnettomuustilanteen jälkeen ensimmäisenä paikalle saapuva on velvollinen auttamaan.

8. Kaatuminen

Jos kaadut, jää kaatumapaikallesi ja siirrä tarvittaessa pyöräsi ja itsesi sivuun turvallisempaan paikkaan. Älä jatka ajoasi, sillä pyörästäsi saattaa valua öljyä tai voit olla itse loukkaantunut. Kaatumisen aiheuttamasta pienestä shokista johtuen et välttämättä itse huomaa tätä. On turvallisempaa että järjestäjät tarkistavat tilanteen ja pyörän vahingot, sekä tarvittaessa kuljettavat sinut ja pyöräsi pois radalta ennen ajojen jatkamista.

9. Ohittaminen radalla

Radalla ajettaessa väistämisvelvollisuus on AINA ohittajalla. Ohituskielto on voimassa aina ajovuoron ensimmäisellä kierroksella ja ajovuoron lopettavan ruutulipun jälkeen. Tämän lisäksi ohittamisesta annetaan ratakohtaisia ohjeita ajajakokouksessa. Ohittaminen on turvallisinta suorilla, joten varsinkin hitaassa ryhmässä tulee välttää huippunopeuskokeiluja suorilla, jotta nopeammat pääsevät turvallisesti ohi. Kilpaileminen on kielletty.

Mikäli havaitset nopeamman lähestyvän takaa, hidasta tarvitaessa. Ohitettavan on annettava tilaa ohittajalle. Ohitettavan täytyy pitää oma ajolinjansa tekemättä siihen yllätäviä muutoksia tai väistöjä, muutoin on yhteentörmäysvaara olemassa.

10. Varikolle siirtyminen ja varikolla ajaminen

Kun olet lopettamassa ajoasi ja siirtymässä varikolle, hidasta vauhtiasi ajoissa ja nosta vasen kätesi ylös merkiksi muille kuljettajille. Noudata riittävän hiljaista nopeutta varikolla ajaessasi.

11. Vastuu mahdollisista vahingoista

Jokainen ajaa radalla omalla vastuullaan ja vakuutuksillaan. Touring Finlandia MK ry ei vastaa suoraan tai välillisesti radalla tai rata-alueelle mahdollisesti tapahtuvista vahingoista.

12. Lippumerkit

Ruutulippu = päättää kunkin ryhmän ajovuoron. Kun näet ruutulipun, hiljennä nopeuttasi ja aja viimeinen kierros rauhallisesti varikolle. Ruutulipun jälkeen ohituskielto on voimassa kaikissa ryhmissä.

Punainen lippu = ajo keskeytetty vaaratilanteen vuoksi, aja rauhallisesti kierros loppuun ja palaa varikolle. Ohittaminen on luonnollisesti kielletty.

Keltainen lippu = vaara edessä, hiljennä vauhtia, ohittaminen on kielletty. Käytetään myös ajovuorojen alussa lämmittelykierroksilla.

Vihreä lippu = vaara ohi, ajo voi jatkua normaalisti. Näytetään vain portilla.

Musta lippu = Osoitetaan kuljettajalle jonka halutaan palaavan varikolle ja ottavan yhteyttä porttivahtiin välittömästi. Syynä voi olla rata-ajon sääntöjen rikkominen tai tekninen vika pyörässä jota kuljettaja ei ole itse havainnut.

13. Järjestäjän oikeudet

Järjestäjä pitää itsellään oikeuden poistaa näitä sääntöjä rikkovan tai muuten vaarallisesti
käyttäytyvän kuljettajan tapahtumasta. Järjestäjällä on oikeus siirtää kuljettaja ryhmästä toiseen, esimerkiksi suuren nopeuseron takia.