Uutiskirje 3.3.2021

Mukavaa maaliskuuta kerholaiset!
Ihanan keväinen viikonloppu sai jälleen uskon heräämään kevään saapumiseen.
Muutama takapakki saattaa olla vielä edessä, mutta kyllä se kesäinen ajokausi sieltä vielä tulee!

ALUETOIMINNAN JA MATKAILUJAOKSEN KÄYNNISTÄMINEN

Aluetoiminnan aloituspalaverit on pidetty Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen alueilla toiminnan järjestämisestä kiinnostuneiden kerholaisten kanssa. Ensimmäiset laajemmat kokoontumiset alueilla, esimerkiksi kahvi-illan merkeissä, joudutaan siirtämään tuonnemmaksi. Haluamme suojella kerholaisia ja toimia vastuullisesti viranomaisten määräämiä rajoituksia noudattaen. Toivotaan, että tilanne epidemian osalta helpottaisi pian.

Alueilla keskitytään lyhyempiin kimppa-ajoihin (esimerkiksi viikonloppumatkoihin) ja nopeastikin järjestettäviin tapahtumiin. Lisätietoja Etelä-Suomen alue Jan Andersson ja Länsi-Suomen alue Sari Laurell.

Myös matkailujaos on pitänyt ensimmäisen kokoontumisensa Teams-palaverin muodossa. Matkailujaoksen vastuulla on pidemmät, vähintään viikon mittaiset matkat. Jaos antaa myös vinkkejä esimerkiksi majoituksista ulkomailla sekä yleensäkin moottoripyörämatkailusta Suomen rajojen ulkopuolella.

Tässä kaksi ”kerho-iltaa”, jotka matkailujaos järjestää;

-Reittien teko Garmin Basecamp- ohjelmalla 23.3. klo 18 (Verkkotapahtuma)

-Kaukokohteiden esittely 14.4. klo 18 (Verkkotapahtuma)

 

FIM RALLY 2021

FIM Rallyyn ilmoittautuminen on tehtävä ja osallistumismaksut tulee olla maksettu 19.3.2021 mennessä kerhon tilille OP FI29 5800 1320 4606 93.
HUOM! FIMin Matkailujaos tekee päätöksen kokoontumisen pitämisestä maaliskuun aikana. Jos FIM tapahtuma(t) perutaan, ja olet ehtinyt maksaa osallistumismaksut kerhon tilille, ne maksetaan täysimääräisenä takaisin.

 

JÄSENHANKINTAKILPAILU 2021

Nyt kannattaa hankkia uusia jäseniä, sillä jokaisesta saamastasi uudesta jäsenestä saat pisteitä ja pisteillä saat kerhotuotteita tai ilmaisen osallistumisen kerhon tapahtumaan!

Uudesta liittyneestä perusjäsenestä saa yhden (1) pisteen ja perhejäsenestä puoli (1/2) pistettä.

Kun olet saanut uuden jäsenen innostumaan jäsenyydestä, ohjaa häntä täyttämään jäsenhakemus netissä ja laittamaan nimesi Lisätietoja-kenttään.

Lisätietoja, mm. palkintolista, uusimmassa Moottorituristi-lehdessä!

Pisteitä voi kerätä aikavälillä maaliskuu 2021-maaliskuu 2022.

Tsemppiä jäsenhankintaan!

 

KAUDEN AVAUS 15.-16.5.2021 ELLIVUORI, SASTAMALA

Ajokauden avajaisia vietetään toukokuun puolivälissä Ellivuoressa Sastamalassa. Tule mukaan käynnistämään ajokausi ”virallisesti” mukavassa porukassa. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet www.tfmk.com/tapahtumat

Nähdään Pirkanmaalla!

 

TFMK MPEAK, 28.-30.5.2021, PIRTTI JA LAVANGON AJOHARJOITTELURATA

Perinteinen TFMKn MP Ennakoivan ajon koulutus järjestetään 28. – 30.5.2021.

Perjantai 28.5. teoria koulutus kaikille ryhmille kerhotiloissa ”Pirtillä” (tai etänä Teamsin välityksellä), Metsäpirtin tie 1, 02130 Espoo.  Lauantaina ja sunnuntaina ratapäivät ryhmissä. Hinnat; kuljettaja 60 eur, matkustaja 30 eur.

Ilmoittaudu mukaan nyt ja varmista oma paikkasi ennakoivan ajon koulutukseen! Ilmoittautumiset kerhon sivuilta www.tfmk.com/tapahtumat

 

MANNER-SUOMEN KOLME ÄÄRIPISTETTÄ 4.-11.6.2021

Koronatilanne on sen verran huolestuttava, että olemme päättäneet siirtää Etelä-Norjan kieroksen tulevaisuuteen. Kesäkuun alun reissuna on siis Manner-Suomen kolme ääripistettä; Möhkö, Hanko ja Raippaluoto.

Tarkempi aikataulu sekä ilmoittautumiset kerhon nettisivulta www.tfmk.com/tapahtumat

Ilmoittautumiset 31.3.2021 mennessä.

Tervetuloa mukaan nauttimaan kauniista kotimaasta!

 

Keväisiä maaliskuun päiviä, pidetään itsestämme ja läheisistä huolta!

Sihteeri-Sari