Vs:Re: Minnan RTW blogi

Etusivu Foorumit Matkalla Minnan RTW blogi Vs:Re: Minnan RTW blogi

#1359
Nimetön
Vieras

SHUSHINSK, ITÄ-KAZAKSTAN: Babushka Polja, bikereita, murmeleita, hullu belgialainen ja koti-ikävää

Pohjoisen Kazakstanin läpiajaminen on osoittautunut vähintäänkin mielenkiintoiseksi ja ajatuksia herättäväksi. Uralskista lähdettyäni poliisit vetivät heti siivun ja tutkivat hyvin tarkkaan kaikki paperit. Onnekseni olin ottanut rajalta liikennevakuutuksen, koska sitä kysyivät myös. Pyörittelivät päätään mutta toivottivat hyvää matkaa, kun kerroin mistä on kyse!


Siitäpä se sitten alkoi nyt kaikkiaan n. 2000km kestänyt aron läpi ajaminen. Pakko myöntää, että hetkittäin on tullut karmeita ajatuksia siitä, mitä jos pyörä ottaa ja hajoaa keskelle ”ei mitään”. Saattoi nimittäin olla, että tunnin aikana vastaan ei tullut ensimmäistäkään autoa! Helle paahtoi 40:ssä asteessa eikä pienintäkään varjopaikkaa ollut missään. Parit sydämentykytykset aiheutti varakanisterin tyhjentämisen jälkeen tullut pieni pätkiminen, joka onneksi meni ohi, kun seuraavalla huoltsikalla otin tankin täyteen. Kohtuuvaikeata muuten tuo kanisterin tyhjentäminen, kun minä tumpelo jätin tyhjennysletkun kotiin! Hirveässä tuulessa osa bensoista roiskui minne sattuu. Kai muuten jo mainitsin, että bensa maksaa täällä huikeat 43senttiä / litra!!!Vaihdoin aivan liikaa rahaa Uralskissa, kun en tajunnut, miten halpaa täällä kaikki on!


Teiden kunnosta vedän sanojani takaisin. Toki täältä löytyy todella huonokuntoista pätkää mutta myös uutta hienoa asfalttia sekä peruskuntoista ajettavaa. Tällaisella yhtälöllä nuo ajoittaiset pomppulinnapätkät tuntuvat vain piristäviltä 🙂

Murmelit ovat hassuja otuksia. Tulevat tien reunaan uteliaina ihmettelemään mutta auta armias, kun yritää ottaa kuvaa, niin kipinkapin piiloon omaan murmelinkoloon! En siis todella saanut yhtään kuvaa näistä varsin kuvauksellisista eläimistä. Eläinkanta täällä on matkani aikana muuten ollut varsin lintuvoittoista korppeineen ja haukkoineen. Toki suuret lammas-, vuohi-, lehmä- ja hevoslaumat ovat tuttu näky lähes kaikkialla.

Matkalla Uralskista itään, keskellä aroa, oli pakko useampaan kertaan hieraista silmiä, kun tajusin mitä edessäni näin: vastaan tuli täyteen pakatun polkupyörän kanssa mies, joka lyhyen juttutuokion jälkeen osoittautui belgialaiseksi Derikiksi, joka on polkemassa KIINASTA BELGIAAN. Kyseiselle päivälle kaverilla oli varattuna ajomatkaksi 340km. Niin että jos minä olen muka hullu, niin enpähän ole ainoa!


Uralskin jälkeen seuraava majapaikkani oli siis Suomessa asuvan Kazakstanista kotoisin olevan Kiran isotädin luona Khromtaun kaupungissa n. 100 km Aktobesta itään. Babushka Polja ja miehensä Volodja olivat juuri niin sydämellisiä, kuin mitä Kira oli kertonut. Vierailuni aikana kävimme mm. basaarissa ”tipuostoksilla” eli mukaan lähti 10 munivaa ja 10 lihatipua. Kanat siis kasvatetaan täällä itse, kenellä siihen on mahdollisuus. Samalla reissulla kiersimme Poljan ”ottopojan” Nurikin autolla hieman kaupunkia. Huomioni kiinnittyi siihen, miten ortodoksinen kirkko ja moskeija olivat keskellä kaupunkia lähes vierekkäin, vastakkaisilla puolilla liikenneympyrää. Sulassa sovussa siis. Mainittakoon vielä Poljan upea kasvimaa. Ei rikkaruohon rikkaruohoa missään. Siinä on mulle esimerkkiä ensi kesäksi!


Khromtaussa vietetyn ansaitun lepopäivän jälkeen matka jatkui kohti Kostanayta. Etukäteen olin epäillyt juuri tämän tieosuuden kuntoa, liekö tie lainkaan. Edelläni kulkevalta Länsisalmen Ollilta olin kuitenkin jo kuullut, että tie on ihan ajettava. Muttamutta… Toisen kerran sydämentykytyksiä aiheutti, kun tietyömaan kohdalla varsin pitkällä matkalla ollut irtosepeli laittoi Ransuparan todella koetukselle. Pyörä vatkasi aivan hurjana mutta selvisin kuin ihmeen kaupalla! Pakko oli tietyömaan jälkeen pysähtyä tasoittamaan hengitystä, kun kädet vapisivat aivan tolkuttomasti. Tietyömaan sedätkin tulivat ihmettelemään ja jo itselleni tutuksi tulleeseen tapaan haastattelemaan matkasuunnitelmistani. Tämän jälkeen matka jatkui varsinaisen, yli 100km kestäneen pomppulinnan merkeissä.

Antonovkan kohdalla paikalliset skootteritytöt tulivat myös kyselemään ja kiljumisen määrä oli kohtalainen, kun kuulivat mistä olen. Valokuvaussession jälkeen vielä päivän viimeinen rypistys ennen Kostanayta, missä odottikin todellinen onnenpotku!


Seisoin siis tämän kohtuusuuren kaupungin keskusta-alueen tuntumassa liikennevaloissa, kun viereen ajoi pakettiauto, josta kuljettaja aivan innoissaan huusi, että meillä on ”biker-point”, tule perässä. Pidimme pienen neuvottelutauon läheisen kaupan pihalla ja tajusin, että nämä olivat juuri niitä bikereita, joista Shushinskissa oleva isäntäperheeni oli kertonut! Aivan käsittämätön tuuri, että juuri kun olen etsimässä majapaikkaa itselleni ja Ransulle, tämän kokoisessa kaupungissa paikalle sattuu yksi Kazakstanin harvoista bikereista! Ihan oikeasti etenkin täällä pohjoisessa pyörät ovat TODELLA harvinainen näky. Ajoin yli 200km näkemättä ensimmäistäkään moottoripyörää. Ei ihme, että kiinnostuksen ja kuvaamisen määrä on ollut melkoinen tällä osuudella.

Steppe Ridersin kerhotila oli varsin perinteinen mutta täytyy sanoa, että kaikki muu oli mieletöntä plussaa. Kerholaiset,joista erityisesti mainitakseni minut kaupungilta löytänyt 2m 10cm pitkä Ivan ja ainoa jonkin verran englantia osannut Andreij, mm. korjasivat hajonneen peilini (mulla on siis jälleen myös oikean puoleinen peili JIIHAA!) ja laittoivat minulle iltapalaksi salaattia! Yöksi pyöräni työnnettiin sisälle kerhotilaan. Nyt on sitten Touringin tarra koristamassa kerhotilaa ja lupasin kotiin päästyäni lähettää heille reissupaitani muistoksi. Koplalle pitäisi saada myös lisää tarroja, niin voisin niitä sitten vaikka jälkeenpäin perästä lähetellä. Summa summarum: koko vierailuni ajan minulle oli tunne, että he pitivät minua täysin tasavertaisena kuljettana eikä kukaan maininnut sanallakaan siitä, että olen nainen.


Kostanayn ja Shushinskin välinen 700km matka oli ehkä liiankin helppoa ajettavaa (noudatin kerholaisten antamaa reittiohjeistusta), koska matkalla iski aivan karmea koti-ikävä. Ennen lähtöä Olli latasi puhelimeeni musiikkia, mutta enhän minä tumpelo niitä sieltä löydä, että voisin laittaa napit korviin ja kuunnella musiikkia, enkä niinkään pyöritellä kaikenlaisia epämääräisiä ajatuksia mielessäni! Voi kyynel. Ihan kirjaimellisesti siis.

Nyt yritän kuitenkin keskittyä viimeisiin Kazakstanin päiviini. Isäntäperheeni Jevgeni ja Tatjana haluavat viedä minut huomenna tutustumaan pääkaupunki Astanaan, joka siis sijaitsee n. 250km täältä etelään. Niinpä siirrän Venäjän puolelle paluutani vuorokaudella, koska sen verran reippaasti on matka edennyt, että välipäiviä on varastossa vielä runsaasti.

”Jokaisella on oikeus sukeltaa sielunsa syövereihin – tämä matka antakoon minulle siihen mahdollisuuden”

Prätkähiiri Minna